tiistai 18. maaliskuuta 2014

Viides viikko Pendine Parkissa

Viides, eli viimeinen viikko on nyt ohi ja olen jo kotona tätä kirjoittaessani. Sain itse vaikuttaa työlistaani viimeisellä viikolla. Tällä viikolla on opittu uutta ja myös ihmetelty, naurettu ja itketty (kotiinpaluun tuoma haikeus).

Maanantai-aamuna työskentelin Pen y Brynissä Bethin kanssa perushoidollisissa tehtävissä. Hän on siis hoitoavustaja ja teimme asukkaille vuodepesuja.

Myöhemmin Lisa-niminen sairaanhoitaja tuli hakemaan minut mukaansa. Lisa on ammatiltaan mielenterveyshoitaja. Hän kertoi, että Pen y brynissä on monia asukkaita, joilla on mielenterveystaustaa, kuten masennusta, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, persoonallisuushäiriötä, pakko-oireista häiriötä jne.

Lisa kertoi työhönsä sisältyvän tavallisen sairaanhoitajan työn lisäksi mm. kognitiivisen käyttäytymisterapian antamisen sitä tarvitseville asukkaille. Hänen mukaansa tätä voi käyttää esimerkiksi pakko-oireisiin.

Olimme Lisan kanssa myös lääkekierroksella ja jaoimme myös vahvoja lääkkeitä, kuten morfiinia.


Hospice eli saattokoti
Loppupäivästä ohjelmaan kuului Wrexhamissa sijaitsevaan saattokotiin tutustuminen. Siellä meille esiteltiin paikat ja kerrottiin saattokodista yleistä tietoa, kuten asiakkaiden lukumäärän, joka on 12 asukasta kerralla. Henkilökuntaan kuuluu pääasiassa sairaanhoitajia.

Hospicen takapihalta
En ole päässyt käymään Suomalaisissa saattokodeissa, joten minulla ei ole tästä aiheesta vertailukohteita. Paikka oli kuitenkin todella suuri siihen nähden, että siellä asui vain 12 ihmistä, joten luulisi heidän saavan hyvää palliatiivista hoitoa.

Oli hätkähdyttävää kuulla, että nuorin heidän asukkaistaan oli ollut 16-vuotias poika. Vierailu saattokodissa oli miellyttävää, koska esittely oli lyhyt ja ytimekäs ja saimme vastaukset juuri oikeisiin kysymyksiin.

Kanavaveneitä pystyi vuokraamaan. Niissä oli ruuanlaitto-
ja nukkumismahdollisuudet. Jotkut jopa asuivat niissä
Tiistaina pääsimme katsomaan Llangollenin maisemia. Pääsimme sinne yhden Pendine Parkin työntekijän kyydissä. Otin paljon kuvia, vaikka ne eivät annakaan kaikkia oikeuksia niille maisemille.
Llangollen
































Korkeus sillalta: 126 jalkaa eli noin
38,4 metriä



Llangollenin kanava

























Vastapäätä jokea näkyy juna-asema
Pysähdyimme
välillä pubiin








Kävimme myös katsomassa Llangollenin paviljonkia.
Siellä järjestetään kesäisin suuria tapahtumia ja alue
on täynnä karavaanareita. Paikalla on käynyt myös
paljon julkkiksia. Llangollenin palviljongin verkkosivut









Minä ja Susie :)
Keskiviikkona sain tehdä töitä Nikkin ja Susien kanssa (virikeohjaajia). Lakkasin asukkaiden kynsiä ja osallistuin Kimblen pelaamiseen heidän kanssaan. Myöhemmin päivällä olin mukana, kun Susie esitteli Pendineä uusien asukkaiden omaisille.

Susie näytti minulle myös, miten hän huolehtii asukkaiden käyttörahoista.

Torstaina olin jälleen Pen y Brynissä, mikä on siis niin huippu paikka, että sinne olisin halunnut jäädä töihin! Työskentelin Elviksen kanssa, joka toimii siellä hoitoavustajana. Teimme vuodepesuja, tarjoilimme aamupalaa jne.

Kirsikkapuu
Elvis kertoi minulle myöhemmin, miten he toteuttavat työssään ergonomiaa. Kertasimme myös liukulakanan käyttöä. Vaikka nämä olivatkin jo minulle hyvin tuttuja asioita, oli hyvä nähdä myös heidän tapansa työskennellä.

Myöhemmin olin Mielenterveyshoitaja Lisan kanssa. Sain lukea tarkemmin erään asukkaan hoitosuunnitelmaa ja sain tietää, että tämä miesasukas sairasti kakkostyypin diabetesta. Mittasin hänen verensokerinsa ja merkitsin sen ylös seurantalomakkeeseen. Oli mukavaa työskennellä enemmän itsenäisesti! Sain myös upeat palautteet, joidenka työstämiseen nämä kaksi jaksoivat nähdä vaivaa.

Perjantaina, eli viimeisenä työpäivänäni Pendine Parkissa, työskentelin ensin aamusta Nikkin kanssa. Koska tämä oli viimeinen päivä, hän antoi minun valita, missä työskentelen. En halunnut lähteä kauemmaksi, vaan jäin Bryn Bellaan hoitoavustajien kanssa.

Vähän ajan päästä minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä asukkaan ja hoitoavustajan kanssa käymään paikallisessa sairaalassa. Tottakai otin tarjouksen vastaan, koska olin jo pitkään halunnut käydä siellä!

Sairaala oli lähellä Pendine Parkia ja menimme sinne Pendinen omalla "invabussilla". Syy sairaalakäyntiin oli se, että asiakkaalla oli ollut kolmen vuoden ajan ehkäisykapseli ja se oli aiheellista vaihtaa. Asiakas oli keski-ikäinen kehitysvammainen nainen, joka kulki pyörätuolilla.


Ehkäisykapseli ja "streriili" pöytä
 toimenpiteen jälkeen
Bussi
Lääkärin tultua huoneeseen, hän otti kaikkien läsnäolijoiden nimet ylös ja kysyi, miksi olimme siellä. Hän alkoi haastatella asukasta ja kertoi eri ehkäisyvaihtoehdoista. Asukkaan kivun pelosta huolimatta, he tulivat siihen lopputulokseen, että entinen ehkäisykapseli poistetaan ja tilalle laitetaan uusi kapseli.

Asukkaamme ohjattiin ensiksi selinmakuulle ja Pendinen hoitoavustaja oli koko toimenpiteen ajan pitämässä häntä kädestä kiinni.

Lääkäri kävi hakemassa huoneeseen sairaanhoitajan avukseen toimenpidettä varten. Sairaanhoitaja teki streriilin pöydän ja ojenteli lääkärille tarvikkeita. Lääkäri puhdisti käsivarren ihon, puudutti sen, teki siihen pienen viillon, otti vanhan kapselin pois ja laittoi uuden tilalle. Asukas oli hyvin reipas ja selvisi toimenpiteestä ilmeisesti ilman pahempia pelkoja.

Pääsimme lähtemään takaisin Pendine Parkiin, jossa odottikin jo jäähyväisten (?) aika. "Tämä on ohi? Ja pitäisi palata Suomeen? Lupaan että tulen vielä takaisin!"


Kävimme myös tutustumassa
 Glyndŵr univesityyn,
missä koulututetaan
mm. sairaanhoitajia
Näitä kaikkia sovelluksia  Glyndŵr
käyttää opetuksessaan




















Koulun oma "leffateatteri"





Koulutus on maksullista, mutta tilat ovat hienot.
 Kuvassa koulun oma kuntosali














"Tuliks tää keuhko tähän?"

Heillä oli myös oma pikku heureka lapsille













Upeeta!





Koska nukella oli myös laskimot,
sillä voitiin harjoitella kanyylin
laittoa














Tämä oli melkein halvin versio.
Silti sen ominaisuuksiin kuului
verisuonisto, siltä pystyi
tunnustelemaan pulssin ja
ottamaan verikokeen, sen
silmien mustuaiset muuttivat
kokoa valon mukaan. Se pystyi
myös itkemään ja elvytyksen
antaminen oli mahdollista, jos
sille oli ohjelmoitu sairaskohtaus.










Saatiin yhdeltä koulun opettajalta esittely,
miten he hyödyntävät simulaationukkea opetuksessa






Simulaationukelle pystyttiin ohjelmoimaan
 mm. sydäninfarkti ja anafylaktinen sokki




























































Harjoittelun jälkeen uskalsin
käydä ottamassa rakenne-
kynnet :)













Matkalla Suomeen























Omnomnomnom!























Haluaisin kiittää kaikkia teitä, jotka teitte tämän ulkomaan vaihdon mahdolliseksi. Niin opettajia hyriasta (Liisa, Seija ym.), kuin Jannea ja Saraa sekä rahoittajaamme. Kiitos myös Pendine Parkin työntekijöille ja kaikille uusille ystävilleni. Haluan kiittää myös itseäni, että uskalsin lähteä matkaan. Koska jos ei koskaan tee mitään, ei koskaan tapahdukaan mitään! Tämä oli yksi elämäni parhaimmista kokemuksista. Seuraavaa reissua odotellessa...


KIITOS! <3

Now, I would like to thank all of you who made this journey possible. As teachers from Hyria (Liisa, Seija etc.), as Janne and Sara, as well as the sponsor. Thank you also for Pendine Park's staff and all of my new friends. I want to thank also myself that I dared to seize the moment. Because if you never do anything, never happens anythinkg! This was one of the best experiences of my life. While waiting for the next trip...

THANK YOU! <3
























XOXO, Little J

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Neljäs viikko Pendine Parkissa

Nyt olen onnellinen, koska flunssa on vihdoinkin ohi! Pääsee taas salille treenaamaan ja muutenkin on paljon parempi olla ja tehdä kaikkea! Neljäs viikko on mennyt hyvin ja paljon uutta on opittu! Pen y brynissä työskentely oli aivan mahtavaa, samoin kuin hengityshalvauspotilaan hoito. Kaikki päivät ovat alkaneet tällä viikolla klo 7:30 am ja loppuneet klo 2:30 pm, joten illalla on ollut paljon omaakin aikaa.
Tollasta tietä piti mennä, jos
halus kävellä työmatkat
Maanantaina pääsin katsomaan, minkälainen osasto on Pen y bryn. Aluksi vähän jännitti, kun en ollut ollut siellä aikaisemmin. Pen y brynissä asui ihmisiä, joilla on mm. jokin aivovamma.  Heti aamusta tapasin asukkaan, jolla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö ja MS-tauti.

Työskentelin tänään sairaanhoitaja Anitan kanssa. Hän suoritimme lääkkeiden jakoa, hän antoi minun itse katsoa lääkelistasta, mitä lääkkeitä kullekin annetaan sekä jakaa lääkkeet itse lääkelaseihin. Minulla oli todella mukava päivä, koska sairaanhoitaja Anita antoi minulle vapaat kädet ja sain tehdä joitakin käytännön asioita itsekseni. Sain muunmuassa antaa lääkkeitä PEG-letkua pitkin ilman, että hän oli edes samassa huoneessa. Välillä hän saattoi sanoa esim: "voisitko käydä huuhtelemassa herra X:n PEG-letkun 50 mg vettä?"

 asukkaalle sain antaa lääkkeen injektiona lihakseen. Pistotekniikka oli erilainen, kuin mitä koulussa oli opetettu, mutta noudatin silti heidän tekniikkaansa.

Pen y brynissä mua
muistettiin keskellä
työpäivää laitti-
kokiksella! <3
Yhdellä asukkaalla oli käytössään kommunikaatiotaulu, jonka avulla yritin selvittää, mitä hän yritti kertoa minulle.

Työntekijät Penybrynissä olivat muutenkin myönteisiä ja heidän kanssaan oli mukava työskennellä.

Tiistaina sain olla Clairen kanssa joka työskentelee hoitoapulaisena.  Sen päivän ohjelmana hänellä oli antaa kirjallista ja käytännön koulutusta viidelle tulevalle care practitionerille (hoitoapulainen, hoivatyöntekijä tms). Sen päivän osalta koulutus sisälsi apuvälineiden, kuten liukulakanan käyttöä. Pääsin itsekin harjoittelemaan heidän kanssaan. Oli hyvä saada kertausta perushoidollisista toimenpiteistä ja nähdä heidän tapansa työskennellä.

Seuraavana päivänä työskentelin Johnin kanssa, joka on sairaanhoitaja. Lääkekierroksen lomassa hän kertoi minulle monien lääkkeiden ominaisuuksista. Se oli hyvä, koska Walesissa monet lääkkeet ovat eri nimellä, kuin Suomessa.

Kävimme hakemassa lääkehuoneesta lääkkeitä, jotka olivat nimellä: controlled medicines. Nämä lääkkeet olivat vahvoja lääkkeitä, kuten opioideja. Niitä säilytettiin lukitussa kaapissa ja aina kun joku kävi hakemassa lääkkeitä sieltä, se kirjattiin tarkasti vihkoon ja loppuun laitettiin kahden eri työntekijän allekirjoitukset. Pääsin itsekin laskemaan lääkkeitä ja allekirjoittamaan.

Johnin kanssa oli helppoa työskennellä, koska hän puhui niin selkeää englantia, että ymmärsin melkein joka lauseen!

Ambu
Torstaina työskentelin osan päivästä Roothmarin kanssa hengityshalvauspotilaan huoneessa. Annoimme hänelle taas chest fysiota.

Roothmar kertoi minulle, että hän on 82 vuotias ja oli joutunut onnettomuuteen, jonka vuoksi häenllä on nyt selkäydin vamma, jonka vuoski hän joutuu olemaan koko loppuelämänsä hengityskoneessa.. Hän kertoi minulle yleistä tietoa selkäydinvammasta, trakeostomiasta, ilmankostuttimesta, aseptiikasta traken vaihdossa, miten estää hypoksemia jne.

Hengityskone
Tänään oli myös hänen trakeostomianvaihtopäivänsä. Pääsin katsomaan, kun debuty manager (sijaisjohtaja?), hoitoavustaja ja hoitoavustajaopiskelija vaihtoivat hänen trakeostomiansa. Katsoin sitä jo toistamiseen ja alan ehkä tajuta, mistä on kyse. Sisemmän putken asettaminen avanteeseen näytti haasteelliselta, kun osia piti kierittää, jotta ne menivät paikoilleen.

Loppupäivän sain nähdä, miten Claire antaa henkilöstölle täydennyskoulutusta (sama koulutus, jota Roothmar piti viime viikolla). Kiva huomata, että Pendine Park on niin kehittynyt organisaatio, että pystyy huolehtimaan itsenäisesti koulutuksestaan.

Perjantaina sain olla hengityshalvauspotilaan huoneessa koko päivän. Työskentelin jälleen Roothmarin kanssa. Sain kokeilla tänään, miten nebulisaattori kytketään hengityskoneeseen.

Selvitin myös herra X:n lääkityksen:


Monella asukkaalla oli kaloja
  • Amitriptyline hydrochloride (Unilääke)

  • Azithromycin suspension (Antibiootti)
  • Baclofen (Lihasrelaksantti)


  • Jevity plus RTH liquid (Ruokintaan)


  • Levothyroxine (Kilpirauhasen vajaatoimintaan)

  • Viscotears (Kuiville silmille)

  • Fybogel (Tasapainottaa vatsaa)

  • Ipratroprium bromide (Laajentaa keuhkoputkia)

  • Salbutamol (Laajentaa kauhkoputkia)

  • Atropin (Nostaa sykettä, liialliseen syljen eritykseen)

  • Colomycin for nebulisation (antibiootti/ennaltaehkäisevä lääkitys)

  • Dulcolax-peräpuikko (pehmentämään ulostetta)

  • Bicalutamide (Eturauhassyövän hoitoon)

  • Lansoprazole (Vatsansuojalääke)

  • Paracetamol (Kipu/kuumelääke)

  • Paroxetine (Masennukseen)

  • Simvastatin (kolesterolilääke)

  • Nefopam (Kipulääke)

Kohta on jo viimeinen viikko käsillä! Mihin tämä aika menee!?



Lähdössä ulos lauantaina juhlistamaan        
   pyhän daavidin päivää (Saint David's day)      
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4n_Davidin_p%C3%A4iv%C3%A4
Torilla oli erilaisia kojuja kun oli    
    Saint David's day             



Lihamestari työssään :) 







Pieniä kujia...
Saran kaa Elihussa :)
Kävin katsomassa paikallista eläinkauppaa..






Meidän pikku maskotti. Onnistuin säikäyttämään Saran kun
laitoin ton pöydälle :D

Wrexhamin valot <3


Kirkon pihassa oli baari!! Mitäköhän
kinkereitä sielläkin järjestetään?





Ostin hienon ponchon kirppikseltä,
Janne sano että se näyttää kylpy-
pyyhkeeltä, ei kai? :o
Lohta ja mango-nuudelisalaattia




Tässä tää Simply gym

Paras kuntosali missä oon ikinä käyny



Uskalsin ottaa poliisista kuvan.
Ja kysyin kyllä luvan :)




Hiustenkuivaajat ja kehon inbody-mittauslaite  

Sukat loppu kesken, siispä ostin lisää!


Salille pukukaappeihin piti olla omat lukot. Makso vaan 1£
ja tää avaimenperä oli 1£ mikä meni hyväntekeväisyyteen 


Enkun kirjasta oli paljon hyötyä
Välillä oli pakko pestä käsin vaatteita, koska pidettiin pyykki-
päivä vain kerran viikossa

Järjestelin vähän huonetta...       
Salille lähössä! Vai oliks se pizzalle?